Markkinointi palveluna

Kun yrityksen kasvu vaatii markkinointia, mutta juuri nyt rekrytointi ei ole ajankohtainen, on ulkoistettu markkinointipäällikkö tai markkinoinnin strateginen osaaja oiva ratkaisu yrityksen koosta riippumatta. 

Olen Okkosen Hale, can do -asenteella varustettu pitkän linjan markkinoinnin ammattilainen. Taustaltani löytyy menestyksekkäästi suoritettuja markkinoinnin työtehtäviä niin monelta eri kantilta, että sellaisia markkinoinnin haasteita ei oikeastaan enää löydy, joihin en uskaltaisi tarttua. 

Olen työskennellyt molemmin puolin pöytää, toimiston ja asiakkaan puolella, joten ymmärrän molempien vaikuttimet ja tavoitteet. Olen työstänyt niin B2B kuin B2C markkinointia sekä suurissa kansainvälisissä yrityksissä että pienissä kotimaisissa. Vuosien varrella olen työskennellyt erilaisissa ympäristöissä suurista kansainvälisistä organisaatioista yrittäjävetoisiin startupeihin. 

Kutsun itseäni toisinaan markkinoinnin generalistiksi, sillä tunnen ja taidan markkinoinnin kentän laidasta laitaan. Juuri siksi olen parhaimmillani markkinoinnin suunnittelu- ja johtotehtävissä. Varsinaiseen operointiin ja optimointiin käytän mielelläni apuna erikoistuneempia syväosaajia tai toimistokumppaneita. Verkkokauppataustani on kuitenkin mainitsemisen arvoinen ja pyöritän tälläkin hetkellä omaa Happy in Finland villasukkaverkkokauppaani. 

Koulutukseltani olen Kauppatieteiden maisteri (KTM)

Tutustu Markkinointi palveluna -toimintamalliini.